13.4.2014

Educational Tour Helsinki

Kuva: Esko Hentilä
Teimme retken luokan kanssa Helsinkiin viime torstaina. Matkamme alkoi kahdeksalta koululla, josta bussi lähti. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Gardenia, jossa meille oli varattu puolen tunnin opastus Sinikan johdolla. Tehtävänämme oli arvioida tätä opastusta Matkaoppaan ammattitutkinnon osan mukaan: Suomi-oppaana toimiminen.

Sinikka oli selkästi kiinnostunut luonnosta ja maantiedosta. Hän esitteli meille myös vähän ympäristöä, kuten Viikin ulkoilualuetta ja kertoi kokoustiloista. Harmillisena asiana hän kertoi, että Gardenia on lakkautusuhan alla, joten KÄSKEN teitä kaikkia menemään allekirjoittamaan tämän adressiin. Helsingissä itse koulua käyneeni, teimme paljon retkiä Viikkiin ja Gardeniaan. Tällä tavoin opimme luonnosta paljon!
... Mutta kuitenkin. Aiheesta kukkaruukkuun, opastus oli oikein mukava. Erityisesti silmiin
pisti laminoidut kuvat eri kasvien hedelmistä joita hän näytti. Erinomainen idea, sillä kasvit/puut eivät tuota hedelmiä kokoaika. Niitä kortteja näyttämällä havainnoillisti hyvin eri kasvien/puiden hedelmiä tai kukkia. Opastus oli selkeästi myös suunniteltu, paikka ei loppuepelissä ollut niin iso että siellä olisi voinut viettää tunteja. Opas pukeutui työhön vaatimalla tavalla, hänellä oli päällään pieni essu, jossa piti mm. niitä valokuvia. Hyvänä pointtina pidin sitä, että hän odotti joka kerta että koko ryhmä oli paikalla kuulemassa. Hän oli kohtelias ja vastasi iloisesti meidän kysymyksiin. Olisi varmasti tykännyt vastailla enemänkin, mutta meidän ryhmältä ei niin paljoa kysymyksiä tullut. Kierroksemme oli trooppisessa puutarhassa. Mieleen jäi juttu papaijasta, jota ei suositella raskaana oleville naisille sillä se lisää keskenmenon riskiä. En muista missä maassa, mutta jossakin päin maailmaa naiset syövät säännöllisesti papaijaa ehkäisyksi. Kierroksen jälkeen söimme maittavan lounaan Gardenian tiloissa.


Kuva: Esko Hentilä











 
Kuva: Esko Hentilä
 
Kuva: Wikipedia
Gardenian jälkeen menimme bussilla Uspenskin katedraalille eli Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen katedraaliin. Itse henkilökohtaisesti en välitä kirkoista, onhan ne hienoja ja niistä kiva ottaa se muutama kuva. En kuitenkaan ole ollenkaan uskonnollinen ihminen, joten tunnen itseni kirkoissa hieman vaivautuneeksi. Historia sen sijaan kiinnostaa minua tuhat kertaa enemmän:   Tämän kirkon on suunnitellut venäläinen kirkkoarkkitehti ja akateemikko Aleksei M. Gornostajev, ja sen takia tässä on vahvasti vaikutteita venäläisestä kivikirkosta. Kirkko rakennettiin pääosin lahjoitusvaroin vuosina 1862 - 1868. Kupolit ovat vaatimattomasti 24 karaatin kultaa. Lisäksi yli miljoona turistia käy vuosittain vierailemassa tässä kirkossa.




Tämän jälkeen meillä oli vähän vapaa-aikaa tallustella Helsingissä. Kävimme Helsingin tuomiokirkolla ja jätskillä. Vaikka asuinkin täällä suurimman osan elämästäni, tunsin itseni todella turistiksi :D
Kuva: Esko Hentilä

Kuva: Esko Hentilä
 
Kuva: Esko Hentilä
 
Kuva: Sini
Viimeinen tehtävämme Helsingissä oli Johan & Nyströmin kahvilassa. Alunperin meillä oli tehtävät ja kaikki sinne, koska omistajan piti pitää meille esittely, mutta väärinkäsityksen takia emme saaneet esittelyä. Kahvilatarjoilijoiden opettaja Mervi kertoi meille bussissa mitä heille oltiin kerrottu. Tässä pientä tiivistelmää:
- Kahvi on alunperin lähtöisin Etiopiasta, ja siinä on hedelmän, marjan ja sitruksen aromeita
- Tällä hetkellä Brasilia on isoin kahvintuottajamaa
- Tukholmassa on pääasiallinen toiminta (sieltä lähtenyt) ja siellä kahvit paahdetaan kahviloissa
- 3v ollut Suomessa ja suosio on yllättänyt
- Teetä ja kahvia voi myös ostaa kotiin
- Keskittyvät myymään kahviansa yrityksille, ei omien myymälöiden perustamista kaikkialle
- Kahvi tulee suoraan tuottajilta, ei välikäsiä

Lisäksi kumottiin myyttejä! :D
- Kahvin tarkoitus ei ole laittaa vatsaa toimimaan
- Tumma paahto on tapa peittää epäpuhtaudet (esim. huono vedenlaatu)
- Vihreä tee ei ole juuri sen terveellisempää kuin muut teet

Hieno päivä Helsingissä, ja taas kerran saa kiittää meidän huippuhauskaa luokkaa. Noi ryhmävalokuvat on jäääääääätäviä!


KIITOS KAIKILLE! :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti