8.1.2014

OIVA Seminaari & Matkatori

Hämeenlinnan Verkatehtaalla järjestettiin tänään OIVA-loppuseminaari, jossa matkailualan ammattilaiset ja opiskelijat yhdessä saivat osallistua seminaariin ja matkatorille. Aloitimme klo 12:30 seminaarilla, jossa juontajana oli Simo Frangen ja esiintyjänä Mikko Kuustonen. Aivan loistavaa, sillä Mikko Kuustonen on yksi niistä artisteista jonka musiikista pidän.

Mikko Kuustonen kertoi matkustelustaan ja siellä hänelle tärkeästä Ubuntu - ilmiöstä. Ubuntu sanan mainitseminen tarkoittaa eteläisen Afrikan yhteisössä suurinta kohteliaisuutta. Seuraavaksi hän näytti kuvaa jossa poika piti isoa metallikulhoa ja hymyili säteilevästi. Surullista oli se, että pojan tehtävä oli hakea perheelle vettä melkein koko päivä, eikä sen takia päässyt kouluun. Silti pojalta irtosi hymy. Vaikuttavaa.

Puheen aikana aikuiset naureskeli paljon, en itse älynnyt näitä vitsejä, ehkä ne oli tarkoitettu vähän vanhemmalle ikäluokalle.

Innostuksen matematiikkaa
J.T. BERGQVISTIN KAAVA

1.0 x 1.0 x 1.0 = 1.0 Normisuoritus
1.0 x 1.2 x 1.0 = 1.2 Innostus tarttuu
1.2 x 1.2 x 1.2 = 1.7 Yhteisnoste
1.0 x 1.2 x 0.5 = 0.6 The bad apple
0.8 x 0.8 x 0.8 = 0.5 Yhteislatistaminen


Simon välijuonnon jälkeen lavalle astui Veikka Gustafsson. HIENO MIES! Ensimmäinen suomalainen joka valloitti maailman korkeimman vuoren Mount Everestin! Hänet tunnetaankin siis vuorikiipeilijänä ja printtikustantajana.

Veikka näytti aluksi kuvan, jossa yksi ihminen kiipeää vuorella ja maisemat olivat upeat, tämä on mielikuva kun puhutaan vuorikiipeilystä. Seuraavana oli kuva todellisuudesta, jossa kaksi vuorikiipeilijää kiipeää peräkanaan köyttä pitkin. Hyvin herätelty tähän alkuun: Vuorikiipeäminen korkealle on mahdotonta yksin. Tämä laji on opettanut hänelle että jos tehdään isoja asioita ja/tai koitetaan tavoitella isoja päämääriä, onnistuu se parhaiten yhteistyöllä ja verkostoitumisella. Kuten tulette hänen tarinastaan Pakistanin vuorelle kuulemaan, on yhteisöllisyys, yhteistyö ja yhteishenki tärkeä asia matkalla päämäärään. Esimerkkinä 55h samassa teltassa sieltä poistumatta tuo hieman uusia ulottuvuuksia yhteistyöhön :D

Matkaa aloittaessa tämä kaveri äkkäsi, että he ovat vuorikiipeilijöitä ja halusi tulla töihin kantajaksi. Mainitsi myös että oli omia välineitä. Tämä on kuulemma harvinaista että pakistanilainen mies suhtautuu työhön tällä tavalla. Laseista hän sanoi, että tällä elämänkokemuksella osaa laittaa toisen silmän kiinni auringon paistaessa :D Ihan huikea!

Loppujen lopuksi he palkkasivat yli 30 pakistanilaista kantamaan heidän tavaroitaan matkalle. Työ on hyvin rankkaa, sillä Veikka koitti sitä itsekin, mutta luovutti puolen tunnin jälkeen. Arvostus kuitenkin kantajiin nousi.



Matkan aikana tutustuttiin toisiin ja etenkin pakistanilaiseen kulttuuriin. Turvallisuus on erityisen tärkeää, eikä pidäkään hyväksyä turvallisuutta vaarantavia kompromisseja edes hetkeksikään sillä ne voivat olla kohtalokkaita. Oli hurjaa kuulla kuinka monta matkakaveria Veikkakin oli nähnyt menehtyvän. Pitää vain silti olla tiukka itselleen turvallisuuden tähden, vaikka ne helposti unohtuvatkin.

Korkealle vuorelle kiivettäessä mennään paljon edestakaisin, sen takia matkat saattavat kestää reilu pari kuukauttakin. Mikälisikäli oikein ymmärsin niin aina on perusleiri ja siitä lähetään sitten 1, 2, 3 tai 4. leireille. Eli ERITTÄIN hidasta touhua. Vaatii paljon sitkeyttä ja jaksamista sahata edestakaisin. Yhteistyö edelleen tärkeässä asemassa.

The huippu! Mutta tämä ei ole vielä matkan loppu, täytyy päästä
vielä takaisin perusleirille.
Hullua ajatella, että vuorikiipeilyssä tarvitsee noin paljon henkistä kanttia. Oma Sveitsin trekkaus 2000m:iin kuullostaa tässä vaiheessa hyvin hyvin pieneltä (niin kuin se onkin hehe). Mutta kyllä, voisin ihan hyvin joskus mennä vuorikiipeämään korkealle vuorelle pätevän oppaan kanssa. Tämä esitys oli ehdottomasti minun päivän kohokohta!

Brändistä ytyä! By Lisa Sounio.
Esitys oli mun korvaan jotenkin hassun sekava, mutta tässä poimintoja sieltä sun täältä:
- Muut yritykset harmaita? Erotu omalla tyylillä ja äänellä!
- Vuoropuhelu maailman kanssa
- Jos ei ole kysyntää, on palvelussa jotakin pielessä
- Mediaseksikkyys liittyy matkailuun 'Kuka muukin on siellä käynyt?'
- Jääkö alaltanne kukaan mieleen?

Ja sitten alkoi: MATKATORI!
En kauhiasti kerennyt kierrellä kun luokkakaveri tuli hihasta nykäseen, että lähdetään. Jos Hämeenlinnassa olisi paremmat bussiaikataulut nii olisin jäänyt, mutta tilanne on mikä on. Tässä kuitenkin muutama erittäin mielenkiintoinen yritys mihin silmäni osui:

 
En tosiaan olisi koskaan ajatellut, että täälläkin on oppaita jotka tutustuttavat asiakkaita Hämeenlinnaan, Hattulaan sekä Janakkalaan! Nettisivuilla vieraillessani yllätyin taas positiivisesti: hinnat eivät ole pilvissä ja kieliä on vaikka millä mitalla. Go Häme!!

 
Oikeasti, tässä yrityksessä jos missä on hienosti tehty markkinointi! Juttelin pitkät pätkät tämän miehen kanssa ja hän antoi minulle juna-aikataulun johon oltiin niitattu tämän ravintolan tiedot. Toimii myös kokouspaikkana, heillä on yhdeksän erilaista tilaa ja yhteen mahtuu jopa 100 vierasta! Parasta oli se, että mies tiesi täsmälleen kuinka paljon opiskelijalippu maksaa Hämeenlinnasta Turenkiin. Hienoa!! On kyllä pakko joskus tehdä junaretki Turengin Asemalle :)
 
 
Tykkäsin hirveästi ideasta "vuokrata järvi"! :) Näillä kahdella järvellä (Syväjärvi ja Ruuhijärvi) voi tehdä melkein mitä vaan! Muun muassa kalastaa ja kuvassa onkin näyte hyvin paljon lohta syöneestä hauesta. Maistuiskohan se lohelta kun se on koko elämänsä niitä syönyt? Niin juhlat kuin kokoukset onnistuu näillä järvillä. Ihana erämaa yritys!
 
Ja sitten pitikin jo lähteä. Tiedontäyteinen päivä takana, joten nyt on hyvä päästä kotiin! Jostakin kumman syystä tekee mieli lohta... :D



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti